Palautteita
"Juoksussa huomaan kehitystä ja juoksu kulkee jo paljon paremmin kuin valmennuksen alkaessa. Muutenkin juoksemaan lähteminen tuntuu kivalta ja juoksutreenejä oikein odottaa nykyään!"
T
"On ollut ihana saada valmis ohjelma jota noudattaa. Se helpottaa treenien jaksottamista töiden ohella viikkoon, eikä tarvitse itse miettiä tekeekö oikeita asioita, kun ammattilainen kertoo sen. Olen ollut tosi iloinen, kun olen saanut heti myös kysyä mikäli epäselvää ja vastaus on tullut nopeasti."
E
"Olo oli vahva, ja toinen selkeä onnistuminen oli 30 minuutin hölkkä PK2-sykkeillä. Ajattelin että olisi vielä mahdotonta saada pidettyä sykkeet tarpeeksi matalana hölkäten — se oli positiivinen ylläri."
L
Oletko valmis rakentamaan kestävyytesi uudelle tasolle? Täytä lomake, niin jutellaan lisää.
Olen yhteyksissä sinuun viestitse heti kun oot laittanut hakemuksen
Sovitaan puhelu, jossa käydään läpi taustat ja luodaan realistinen polku sun tavoitteisiin.

Valmentajasi
Olen kestävyysvalmentaja ja intohimoinen HYROX-urheilija. Minulle hyvä valmennus ei tarkoita sitä, että yritetään saada sut tekemään mahdollisimman paljon. Minä haluan, että tiedät miksi teet sen mitä teet. Milloin kuuluu painaa. Milloin kuuluu oikeasti ottaa kevyesti. Ja miten yksittäiset treenit muodostavat kokonaisuuden, joka valmistaa sua siihen päivään, jolla on merkitystä.
HYROX MM-kisaaja
20+ vuoden kokemus kestävyysurheilusta
30+ autettua valmennettavaa
Sinulle luodaan harjoitusohjelman, joka on rakennettu juuri sinun tavoitteidesi ympärille. Olipa tähtäimessäsi sitten kisaaminen tai yksinkertaisesti parempi suorituskyky, tiedät aina, mitä tehdä, milloin ja miksi.
Sinun ei tarvitse itse arvailla, pitäisikö juosta enemmän, lisätä voimaharjoittelua tai seurata uusimpia sosiaalisen median trendejä oman kestävyyspohjan luomiseen. Minä rakennan kokonaisuuden puolestasi, jotta sinä voit keskittyä itse harjoitteluun.
Kehitys ei tapahdu pelkästään harjoituksissa. Saat selkeät ja helposti noudatettavat ravintosuositukset ja käytännön ohjeet siihen, miten syödä niin, että jaksat harjoitella, palautua ja kehittyä. Ruokavaliossa ei kikkailla eikä noudateta tiukkoja sääntöjä, vaan luodaan pohja, joka tukee tavoitteitasi ja sopii normaaliin arkeen.
Harjoittelu ei aina etene täysin suunnitelmien mukaan, eikä sen tarvitsekaan. Käymme viikoittain yhdessä läpi, miten harjoitukset ovat sujuneet, miltä palautuminen tuntuu ja mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Tarvittaessa muokkaamme suunnitelmaa matkan varrella, jotta kehitys jatkuu eikä harjoittelu kaadu ensimmäiseen kiireiseen työviikkoon.
Tässä valmennuksessa et jää tavoitteidesi kanssa yksin. Saat jatkuvaa tukea, vastauksia kysymyksiisi ja palautetta juuri silloin, kun sitä tarvitset. Olipa kyse sitten juoksutekniikasta, harjoittelun rytmittämisestä, kilpailuun valmistautumisesta tai vain siitä, että kaipaat varmistusta omalle tekemisellesi – minä autan sinua eteenpäin.

Minun tehtäväni on tehdä matkastasi kohti elämäsi parasta kuntoa mahdollisimman yksinkertainen. Saat selkeän suunnitelman, joka kertoo, mitä tehdä, milloin tehdä ja miten edetä kohti tavoitettasi. Viikoittaisen seurannan avulla varmistamme, että kehityt jatkuvasti ja että harjoittelu onnistuu myös kiireisen arjen keskellä. Sinun ei tarvitse arvailla, harjoitteletko oikein. Minä vastaan suunnittelusta ja kokonaisuudesta, jotta sinä voit keskittyä kaikkein tärkeimpään eli harjoitteluun ja kilpailupäivään valmistautumiseen.
Valmennus on suunnattu erityisesti naisille, jotka haluavat kehittyä tavoitteellisesti ja välttää yleisimmät virheet harjoittelussa.

Valmennus sopii sinulle erityisesti, jos:
- Olet ilmoittautunut kilpailuun ja haluat valmistautua järkevästi.
- Harjoittelet jo aktiivisesti, mutta kaipaat selkeää suunnitelmaa.Et tiedä, miten yhdistää juoksu ja voimaharjoittelu.
- Haluat maksimoida tuloksesi kilpailupäivänä.
- Haluat valmentajan, joka auttaa myös silloin, kun elämä ei mene täysin suunnitelmien mukaan.

Moni valmennettavistani valmistautuu tälläkin hetkellä ensimmäisiin kilpailuihinsa. Tärkeintä ei ole aiempi kokemus lajista, vaan halu kehittyä ja sitoutua tavoitteeseen. Harjoitusohjelma rakennetaan aina lähtötasosi mukaan.